Ehkäpä minä tein niin, sanoi Wiktor ja arveli, että voisi vielä panna tämän epämääräisen vastauksen päähän saamansa iskun tiliin. Mutta hän itse tiesi paremmin. Maatessaan sängynpohjalla hänellä oli

Tohtorin mukaan hänen päänsä oli saanut kovan kolauksen ja kestäisi kenties hyvän aikaa , että kaikki sen sisällä ehtisi taas järjestyä oikeille paikoilleen. Lievää sekavuutta ja painajaisunia oli

Ensimmäisinä öinään hän ajatteli, kuka häntä kaipaisi. Hänen vanhempansa? Varmasti, mutta eikö hän ollut vain tehnyt sen mitä lapsilta muutenkin odotetaan? Hän oli lähtenyt pois, ei omasta

Se oli melkein kuin kirjoittamista mutta ei oikeastaan ollenkaan. Ikkunan läpi myös tihkui huoneeseen viileätä ilmaa, juuri siihen paikkaan, jossa eMin kuului nukkua yönsä. Sekin saattoi olla

Kainu halusi tarttua tarjoukseen ja antautua. Kuka häntä kaipaisi, kuka häntä niin kipeästi tarvitsi. Sarajalassa hän oli arvokas, täällä hän sai olla. Hän ei ollut kenellekään mitään velkaa. Viimaa

– Ei sinun tarvitse huolehtia kaikista muista ihmisistä, Valtias sanoi ja taputti hänen kättään. – Se on liian suuri vastuu noin nuorelle tytölle. Ei tarvitse huolehtia. Sanat lohduttivat Kainua.

Käsi tuntui tyhjältä, kylmältä ja keveältä. Oli kuin hänet olisi leikattu irti jostakin, eikä hän ollut varma, oliko se jotakin, josta hän halusi vapautua vai jossa hän olisi sittenkin halunnut pysyä

Kauan sitten, kun elimme rauhassa ja vapaina, paikka, jossa olimme, oli hyvin kaunis. Täynnä sateenkaaren värejä, kimallusta. Meidän tehtävä oli huolehtia kaikista muista. Ymmärsimme muita ja niiden

Kunnes vihdoin, pitkän ajan kuluttua ymmärsimme. Oivalsimme, että pikkukeiju näki maailman eri tavoin kuin me muut. Se ei nähnytkään nykyhetkeä vaan tulevaisuuden. Kun me muut näimme, mitä joku

Mitä hän oli oikein odottanut? Miksi hän oli luottanut tuntemattomaan ihmiseen ilman mitään syytä? Eikö hän muka ollut tähän ikään mennessä ymmärtänyt, että hän itse suhtautui näihin asioihin

En aio kokeilla uudestaan, en aio kokeilla uudestaan, hän hoki itselleen ja se auttoi taistelemaan kyyneliä vastaan. Mutta hän ei voinut liikkua, kyyneleet piti ensin saada vähän alemmas ja hän

Hän oli pelännyt, että Markku lähtisi seuraavana päivänä ja että suudelma muuttaisi heidän ystävyytensä ennen kuin se ehtisi edes kypsyä ihastukseksi ja rakkaudeksi. Nyt hän pelkäsi

Annikki oli jo seitsemänvuotiaana tajunnut, että Markku oli hänen elämänsä rakkaus. Hänen elämässään ei tulisi koskaan olemaan ketään muuta kuin hän. Markusta kasvaisi mies, jonka kanssa hän jonain

Menetystä pahempaa oli melkein se, että Markku ei enää halunnut olla missään yhteydessä häneen. Se sai hänet epätoivoon. Joskus se sai hänet vihaiseksi. Markku oli ollut se, joka suuteli häntä. Hän

Siihen asti Pertti oli käyttäytynyt fiksusti, oli antanut itsestään hyvän kuvan, enkä uskonut hänen muuttavan käytöstään huonommaksi missään olosuhteissa. Tunsin mielestäni miehen jo niin hyvin, että

Ne olivat vaikeimmat sanat, mitkä olen koskaan sanonut. Siitä oli kiinni lapsen luottamus minuun. Ja siinä paljastin ensimmäisen kerran selkeästi ja ääneen epäuskoni itsellenikin. Tunsin pettäväni

Ostosteni vähäisyys hävetti minua. Kaikki näkivät minun viettävän joulua yksin. Ymmärsin, miksi yksineläjät inhoavat joulua: heitä hävettää. Jotain pahasti vialla pitää olla ihmisessä, joka ei edes

Suolaiset kyyneleet kohosivat jälleen hänen silmiinsä. Susanna pyyhki ne pois välittömästi. Hän halusi olla vahvempi. Enkeli oli käskenyt hänen tulla tänne. Vai oliko? Sovintoa tekemään? Susanna ei

Kapeasta ikkunasta siroava valo alkoi himmetä. Pääni täyttyi ajatuksista. En ollut enää varma mistään. Jos Rafael oli elossa, mistä hän halusi syyttää minua? Siitäkö, että olin käskenyt hänen

Koko kuluneen vuoden olin ajatellut, että mikään ei olisi koskaan enää hyvin, että taakkani oli lyijynraskas. Kun käy läpi kaikki mielen sopukat ja etsii ulospääsyä edes jostakin raosta, jossakin