Päivät kuluivat verkkaisesti. Yksitoikkoinen ja tylsä dyynien sävyttävä maisema näytti samalta, huolimatta siitä, kuinka kauan he matkasivat. Yöt olivat kylmiä ja päivät kuumia. Arathus kietoi

Muistojesi perusteella luomasi käsitykset eivät ole totuus. Miten ne voisivat olla, kun kaikkien käsitykset ovat erilaisia, vaikka saattavat vaikuttaa samoilta? Ne ovat vääristynyttä, saatanan

Menneisyytesi ei ole olemassa muualla kuin mielessäsi. Sitä ei ole. Kannat ehkä menneisyydessä kokemiesi vääryyksien taakkaa, joka painaa sinua, ajaa sinua ahdinkoon, saa sinut odottamaan

Oli tiistai-iltapäivä. Normaalisti koulu loppui tähän aikaan. Jaakkolan asukkaat eivät olleet lähteneet tänäänkään kouluun. Koululakko oli kestänyt kaksi päivää, ja ilmassa alkoi olla

Päättäväisesti hän aloitti järven kiertämisen tavoitteensa mukaisesti. Tyynessä vesipinnassa näkyi yksittäisiä kalan pistoja siellä täällä. Oli täysin hiljaista. Yksinäisyys ja pelko alkoivat hiipiä

Vielä Martinjärvellä puhaltanut vieno ilmanhenki oli pysähtynyt kokonaan, iltaruskosta ei näkynyt enää jälkeäkään ja Kainuun kesäyön vaalea hämärä peitti tasaisesti koko maailman. Epätodellisen

En kiellä, ettenkö olisi ollut yhä hämmentynyt. Virastotalon tapahtumasarja, jossa oli sentään kuollut ja haavoittunut ihmisiä, ei ainakaan ollut edistänyt sydänleikkauksesta toipumistani. Olin

Olisin ollut valmis lähtemään mihin tahansa, vaikka en ollut koskaan oppinut lähtemään matkalle mihinkään. Tai ainakaan päättämään mitä otan mukaan. Minulla oli aina kasa vaatteita, jotka toin

Varpu muisti, miten hän oli tuijottanut näkya, eikä hän vieläkään tiennyt, oliko tunne ollut kauhua vai mitä, mutta se oli pistellyt niin oudolla tavalla sisuksia, että se oli tuntunut melkein

Isä huokaisi, oli ilmeisesti odottanut pahempaa. Helpolla pääsi. Äiti jäisi yksin kaupunkiin, pakkaisi tavaramme, muuttaisimme pienempään kotiin, kun siskokin alottaisi myöhemmin syksyllä opiskelut.

Ikkuna oli jäänyt auki. Heräsin siihen, että tuuli kiskoi verhoja luokseen. Päätä särki, enteili ukkosta tai myrskyä. Astiat kolisivat alakerrassa. Äidin nopeat askelet, kiivasrytminen puhe, sanat

Silti minua muistutettiin pitkin kesää. Isä istui usein iltaisin laiturin päähän kuin olisi juuri saapunut kaupungista. Laski jalat veteen ja tuijotti kauas. Katselin häntä huoneeni ikkunasta, hänen

Päivät kuluivat, eivät he puhuneet asiasta. Yritin päätellä äidin ilmeistä ja äänestä, mitä hän mietti. Olin mahdollisimman helppo lapsi. En huudellut rantaan katsomaan jokaista onkimaani kalaa,

Välillä unohdin. Juoksin niin paljon tässä maisemassa, että turha lasti karisi väkisin pois. Kuka lapsi sellaisia taakkoja olisi muutenkaan jaksanut koko ajan kantaa? Paitanikin riisuin, heitin

Jos olisin jäänyt aamun tunnetilaan, pohtisin ja pyörittelisin näitä asioita jatkuvasti mielessäni. Ja jos rehellisiä ollaan, varmasti säälisin itseäni ja tuntisin joutuneeni hyvin epäreiluun

Koetin antaa vaistojen viedä, vaikka se oli johtanut vaikeuksiinkin. Olin varastanut ne nautinnon hetket, jotka olin kyennyt, ja kun hyvästien aika oli viimein tullut, olin antanut toisen lähteä.

En uskonut turvallisien paikkojen olemassaoloon. Jos muut ihmiset eivät olleet vaaraksi, ihminen uhkasi itse itseään. Mielenrauhaa ja elämäntaitoa saarnaavat gurut olivat yhtä hakoteillä kuin papit:

Juoksin alakertaan, etsin lakanan, jolla sohva peiteltiin talveksi. Juoksin se kädessäni rappuset ylös, lakana oli valkea haamu, joka pelastaisi meidät kaikki. Istuin taas katolla, pidin kiinni ihan

Päivät olivat kuumia, öisin avasin huoneeni ikkunan ja kiipesin katolle. Se oli minulle täällä kuin kaupunkikodin vintti, samanlainen luvaton salaisuus, mutta ilman seiniä ja kattoa, ei tarvinnut

Hetken myös äiti oli yhtä maiseman kanssa, he molemmat olivat, kaikki oli juuri siinä. Sitten äiti nousi ylös, pyyhkäisi hiuksiaan, turhaan. Ei sitä voisi pyyhkiä enää pois, jälkeä, muistoa.