Rauhattomana hän käveli ikkunaan, kietoi kädet ympärilleen ja katseli katulamppujen valossa kiiltelevää katua. Yhtään ihmistä ei näkynyt ulkona. Yksinäisyys ympäröi hänen maailmansa. Hän käveli

Hanna avasi television, joka esitti kolmosella amerikkalaista sarjaa. Ihmiset olivat kauniita ja selvisivät ongelmistaan, vaikka kaupunki olisi tuhottu ympäriltä. Olisipa kaikki oikeastikin niin

Sitten Hannaan iski epäilys, oliko hän itse ajanut murjottamisella ja itseensä käpertymisellä Rikun toisen syliin. Väsymys valui häneen kuin pehmeä öljy, ja vaivoin hän sai itsensä olohuoneen

Istumme taas hiljaa ja juomme kahvia. Tiedän kyllä mitä haluan kysyä sinulta. Lukuisat ihmiset kantavat sopukoissaan muistoa ihmisestä, joka olisi ollut se oikea, sydämen valittu, jota ei koskaan

En tiedä mikä kaikki tuona syyskuisena, kirpakan aurinkoisena päivänä tapahtui. Alkoiko uusi ajanlasku pelkästä katseesta, jonka loimme yli raiteiden? Näin jo junan ikkunasta, että seisoit katoksen

Ja nyt hän istui täällä kaukana, virtaavan meren äärellä, vierellään kultainennoutaja, jolla oli veden väriset silmät. Marja muisti medronho-pullon olemassaolon vasta sitten, kun huomasi puristavansa

Marja muisti koiran ja rupesi katselemaan etsien ympärilleen. No, olihan se läsnä. Se istui muutaman metrin päässä hänestä ja tuijotti merelle. Epätavallinen koira, Marja ajatteli. Joka päivä se oli

Marja seisoi rannalla ja katseli merta. Kaikki muu katoaa, vain virtaava vesi säilyy, hän ajatteli. Ja meri virtasi. Nyt se oli tyyni, mutta edellisenä päivänä, kun hän oli ollut uimassa, oli

Marja otti pullon mukaansa, pysähtyi hetkeksi eteisen peilin eteen ja katsoi valkopukuista itseään; eteisessä ei ollut valoa eikä peilin naisella kasvoja. Kun Marja painoi oven takanaan kiinni,

Marja oli jo iltapäivällä pakannut tavaransa huolellisesti laukkuun, kirjoittanut viestin hotellivirkailijalle ja pannut sen laukun päälle siten, että kantaja sen varmasti huomaisi. Laukun hän nosti

Päätin kirjoittaa muistelmani kaksikymmenvuotiaana. On ihmisiä, joista ei koskaan kirjoiteta muistelmateosta, ja toisia, jotka tekevät sen itse. Ne, jotka todella tekevät sen itse, tekevät sen

Rakastin Lauria, rakastin keittiötä ja rakastin kokonaista, ehjää elämääni. Jos mitään muuta tekemistä ei jostain syystä ollut eivätkä lapsetkaan kaivanneet äitiään, nappasin tiskialtaan päällä

Olisi ihanaa voida päivät pitkät tehdä työtään sillä tavalla nauttien, laulaen ja tanssien, koko sydämestään tekemisessään mukana eläen. Mutta se oli vain kuvitelmaa. Minun oikea työni oli

Hänen oli keksittävä itselleen hauskaa tekemistä, sillä tänään todellakin oli lauantai eikä lauantaina voinut makoilla kotona yksin. Ulkona paistoi aurinko, aamu lupaili iloista keväistä päivää ja

Linda kurtisti kulmiaan ja manasi ääneen nuoleskellessaan paahtoleivän päälle sulaneesta voista kiilteleviä sormiaan samalla kun kuumeisesti naputti tietokonettaan. Linda puhui yksikseen, hän puhui

Linda istui suuren valkoisen keittiönpöydän ääressä nyt kuitenkin yksin. Hänellä oli edessään linjakas ja raikkaan näköinen läppäri, herkullinen kullanruskea paahtoleipä ja huumaavan tuoksuinen kahvi

Sillan korkeimmalla kohdalla käännän kasvoni koilliseen, ilma virtaa sieltä. Pysyn paikallani kunnes kylmä saa minut vapisemaan kauttaaltaan ja tuulenpuoleisesta korvasta katoaa tunto. On palattava

Sinun todellinen voimasi ei siis ollut äly vaan yksinkertaisuus. Tämä havainto huvittaa minua erityisesti siksi, koska väärän tulkinnan vuoksi olen koko ikäni toiminut päinvastoin kuin sinä, vaikka

Puristus leviää taas rintakehään, nousen nopeasti ylös, minun on pysyttävä liikkeessä. Kokoan kasan valokuvia sinusta, minusta, meistä ja muistakin rakkaistani ja teippaan niitä vaatekaapin oveen ja

Sisko on sanonut, että kun on liikaa tunteita, tarvitaan tietoa, ja kun luulee sekoavansa, kannattaa keskittyä konkreettisiin asioihin. Kenen tahansa muun sanomana loukkaantuisin verisesti. Mutta