Hetken myös äiti oli yhtä maiseman kanssa, he molemmat olivat, kaikki oli juuri siinä. Sitten äiti nousi ylös, pyyhkäisi hiuksiaan, turhaan. Ei sitä voisi pyyhkiä enää pois, jälkeä, muistoa. Tulevalla ei ollut mitään merkitystä. Voisin hengittää maiseman sisääni ja kuljettaa mukanani. Sitä ei kukaan veisi minulta. Kaikki jatkuisi täällä, me emme enää palaisi, mutta meidän ääriviivamme jäisivät: minä tähystäjänä talon katolla korkealla maiseman yllä, isä ja äiti ikuisesti yhdessä syvällä viileässä ruohikossa, sisko talon uumenissa sikeissä unissaan.

For a while, my mom was also one with the landscape, they were both there, everything was right there. Then she stood up, swept her hair away, in vain. It could no longer be swept away, a trace, a memory. The future had no meaning. I could inhale the landscape and carry it with me. Nobody would take it away from me. Everything would continue here, we wouldn't come again, but our silhouettes would stay behind: me as an observer high on the roof of the house over the landscape, my dad and mom together deep in the cool grass forever, my sister in her deep sleep in the depths of the house.

* pyyhkäistä : (transitive) to brush

* kuljettaa : (transitive) to transport, carry, convey

* viedä : (transitive) to take away (with ablative "from")

* ääriviiva : outline, contour

* tähystäjä : observer

* tähystää : to watch, observe

* korkea : high

* viileä : cool

* ruohikko : grass, lawn

* uumen : depths

* sikeä : deep, sound (of sleep)