Kun suomalainen ystäväni vieraili tänä vuonna, hän halusi käydä uimassa. Uinti on todella hyvä keholle, ja toivon, että tykkäisin siitä, koska minulla on niveltulehdus: uinti on paras liikunta sille. Mutta en ole koskaan tykännyt uimisesta… eli, en ole tykännyt siitä koulusta asti.

Lapsena pidin tosi paljon uimisesta, kun olimme perheeni kanssa lomalla Etelä-Espanjassa, sekä merellä että uima-altaalla. Lukiossa minun piti treenata uintia, mutta tyttökoulussa, jossa kävin, ei ollut uima-allasta, joten menimme poikien koulussa uimaan. Kokemus oli hirveä; uima-allas haisi pahalta, eikä yksikään teinityttö halua olla uimapuvuissaan, kun keho muuttuu ja hän tuntuu olonsa epämukavaksi.

Lukion jälkeen en käynyt uimassa koskaan, paitsi kerran lomalla Yhdysvalloissa. Olimme Death Valleyssa ja lomakeskuksessa oli uima-allas, joka oli todella houkutteleva, kun lämpötila oli yli 40°C!

En halunnut erityisesti käydä uimassa ystäväni kanssa, mutta olisi ollut töykeä pakottaa häntä käydä yksin. Minua ahdisti myös, koska en tiennyt mitään prosessista tai paikasta, ja minua ahdistaa aina, kun käyn uudessa paikassa. Tutkimme ja kysyin kollegoiltani valitakseni parhaan uima-altaan. Soitimme sille kysyäksemme yksityiskohdista ja kävimme eräänä iltapäivänä, jona uima-altaassa oli ”lane swimming”, eli kolme kaistaa, joissa uidaan eri nopeudella. Käytin linssejäni, mutta minulla ei ole uimalaseja, mikä oli hankala, mutta pärjäsin saamatta vettä silmiini.

Varmistimme myös, että siellä oli myös sauna käytettävissä. Uinnin jälkeen kävimme sekä saunassa että höyryhuoneessa, ja sitten takaisin altaan. En tykkää kovin paljon saunoista, mutta koska en pidä uimisesta, sauna vaikutti hyvältä vaihtoehdolta! Uimahalli oli puhdas ja siellä oli kahvila, jossa join herkullisen kauralatten ystäväni jatkaessa uimista. Kokemus ei ollut kamalaa, joten ehkä voisin pitää uimisesta tulevaisuudessa…