Olen aina ollut ahkera opiskelija, mutta olen lintsannut kaksi kertaa elämässäni. Nyt kun monta vuotta ovat kuluneet, voin myöntää sen ja puhdistaa sieluni.

Ensimmäisen kerran olin koulussa noin 10-vuotiaana. Englannin kielen tunnilla minä ja paras ystäväni kirjoitimme tarinaa, jossa imuri tuli eläväksi. Koska olimme hyviä opiskelijoita, käytimme tietokonetta – siinä aikoina koulussa ei ollut paljon tietokoneita, joten tämä oli etuoikeus. Muistaakseni tarina oli todella hauska ja kirjoituksemme sujui nopeasti; tulos olisi varmasti mestariteos. Sitten kuulimme kellon: tunti oli ohi ja meidän piti mennä seuraavalle tunnille urheiluhalliin. Emme pitäneet urheilusta, emmekä halunneet lopettaa kirjoittamista. Tarinan kirjoittaminen on varmasti parempaa kuin juokseminen? Kukaan ei pystynyt näkemään meitä tietokoneen ääressä, joten jatkoimme työtämme. Valitettavasti opettaja huomasi, ettemme olleet urheilutunnilla ja meidät lähetettiin rehtorin luo. Hän ei näytti kovin vihaiselta, vaan sanoi, että emme voineet valita tuntejamme.

Toisen kerran oli yliopistossa. Vaikka opiskelin ranskaa, ensimmäisessä vuodessa minulla oli myös saksanoppitunteja. Se oli ”ab initio” saksanopetus, mikä tarkoittaa ”alussa” eli opiskelijat aloittavat ilman mitään saksantaitoa. En kuitenkaan ymmärtänyt mitään, jota opettaja sanoi. cc… eikä hän vaihtanut oppityylinsä. Eräänä päivänä joulukuussa en jaksanut enää käydä tällä oppitunnilla (lisäksi se alkoi vasta kello kuusi illalla), joten menin sen sijaan shoppailemaan poikaystäväni kanssa. Suoritin siitä huolimatta saksakokeen; onneksi se oli helppo monivalintakoe.

En ole ylpeä näitä syntiä, mutta luulen olevani niitä huolimatta ahkera opiskelija. Olen vain määrätietoinen ja haluan päättää itse, miten vietän aikaani parhaimmalla tavalla.