Esittäytyminen
Finnish

Esittäytyminen

by

Hei!

Minä olen Daria ja olen asunut Suomessa jo viisi ja puoli vuotta. Kotimaassani ylipistossa opiskelin eläintiedettä ja evoluutiobiologiaa, ja nyt olen tohtoritutkija Helsingin yliopistossa, jossa tutkin matelijoiden evoluution kehitysbiologiaa. Pidän siitä, että voin käyttä nykyaikaisia laboratorimolekyyliteknikoita ja olla vuoravaikutuksessa eläinten kanssa samanakaisesti eiläntietäilijänä.

Minä en pidä kielen opiskelusta, mutta pidän Suomesta ja haluan oppia suomea ja integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Minulle kieli on työkalu, jota minun on opittava kyättämään. Olen opiskellut suomea lähes kolme vuotta, mutta tein pitkiä taukoja työn ja muiden tehtävien vuoksi. Valitettavasti, joka kerta tauon jälkeen tasoni laskee merkittävästi.Minulla on kokopäivätyö, joten minulla ei ole paljon vapaa aikaa osallistua Suomen kielen kursille, joilla on pitkät oppitunnit ja kiinteä aikataulu. Pidän siitä, että tässä kurssissa voin kirjoittaa tekstejä ja tehdä harjoituksia, kun minulla on aikaa, ja se on minulle kätevää. Lisäksi uskon, että kirjoittaminen on yksi tehokkaimmista tavoista oppia kieliä, jos oppii ulkoa kaikki korjaukset ja uudet sanot ja fraasit, joita tarvitsee tekstiin. 

Erityisesti haluaisin oppia käyttämään suomen kielen taitoani tehokkaasti ajatusteni ilmaisemiseen, ja oppia muodostomaan lauseita suomen kielelle ominaisella tavalla, sen sijaan että kääntöisin ne suoraan omasta äidinkielistäni. 

Toivottavasti opin paljon tämän kurssin aikana!

T. Daria

1