Unet
Finnish

Unet

by

daily life

Kirjoittaessani tätä minulla on toinen vauva kantorepussa ja toinen nukkuu sitkeästi vaunuissa. Tämä minun elämäni nyt on.

Mutta tänään on ollut tosi mukava päivä. Ensimmäisten päiväunien aikana vauvat eivät olleet nukuneet samaan aikaan, mutta kävimme lenkillä ja silloin kun toinen nukkui vaunuissa, toinen istui ratasistuimessa ja katsoi ympärilleen Vauvat ovat sen ikäisiä nyt, että he viihtyvät tosi hyvin vaunuissa myös hereillä. Vauvat täyttävät 7-kuukautta huomenna.

Aika harvoin vauva nukkuu kantorepussa, mutta en ole yhtään yllättynyt että se nyt nutkahti siinä koska kello on 16 ja tämä on vasta hänen toiset päiväunensa. Yleensä hän nukkuisi kolmannet päiväunet nyt.

Nyt kun puhutaan vauvojen unestaan, voin sanoa, että kuuden kuukauden jälkeen tilanne helpotti paljon. Yön aikana vauvat heräävät nyt 1-2 kertaa, mutta he syövät nopeasti ja taas nutkahtavat, joten yöheräilyt eivät haittaa enää niin paljon.

Monet monikkoperheet pitävät tosi tiukan rutiinin ja vauvat aina nukkuvat samaan aikaan. Meille tämä ei ole ikinä onnistunut. Olen aina yrittänyt käydä lenkillä, niin että molemmat nukkuivat samanaikaisesti, mutta heillä on niin eri rytmi, että he eivät välttämättä nutkahda illalla samaan aikaan ja toinen herää enemmän yön aikana kuin toinen. Olen sitä mieltä että meidän on pakko sopeutua heihin yksilöinä. Heillä on aina ollut eri tarpeita. Toinen oli isompi syntyessään ja on aina syönyt enemmän tai ainakin tiheämmin. Toinen nukkuu enemmän yön aikana ja pystyy valvomaan vaikka 5-6 tuntia putkeen päivällä, kun taas toinen tarvitsee kolmannet päiväunet ja ei pysty valvomaan yli 3 tuntia.

2