Kuulumiset
Finnish

Kuulumiset

by

daily life

En ole kirjoittanut suomeksi pitkään aikaan! Onpa harmi etten hirveästi ehti enää kirjoittaa tähän. Tiedän, että kielen taito voi ruostua tosi nopeasti, mutta kiire on ollut edelleen tässä. Minun pienet vauvani täyttivät jo 6 kuukautta. He eivät ole enää niin pieniä. Poika on jo yli 8 kilogrammaa ja tyttö yli 6,5 kilogrammaa. Eilen kävimme puistossa ensimmäisen kerran. Tyttö nukkui vaunuissa tämän kokemuksen läpi, mutta poika kokeili keinua!

Meillä on matka kuukauden päästä Tanskaan! Tois jännittävä matkustaa pienten lasten kanssa mutta odotan silti reissua innolla. Ostin tällä viikolla kantorepun ja toivon, että ainakin yksi vauva viihtyisi hyvin siinä matkan aikana. Arki sujuu tosi hyvin viime vuoteen verattuna. Vauvat nukkuvat hyvin ja olen myös itse tottunut siihen, että välillä saan paljon unta ja välillä ei niin paljoa. Jos herään vaikka klo 3 tai 4 vauvojen takia, aina nukahtan taas suhteellisen nopeasti ja se ei enää haittaa.

En vielä uskalla käydä ulkona molempien vauvojen kanssa yksin. Pelkään, että molemmat itkisivät samaan aikaan. He ovat kuitenkin niin pieniä vielä ja joskus he haluavat heti syliin ja eivät voi odottaa, että minä autan toista vauvaa.

Kävin keskustassa ystävän kanssa busilla ja otimme molemmat vauvat mukaan. Busissa kysyin, että saadaanko molemmat aikuiset matkustaa ilmaiseksi koska meillä oli kaksi vauva mukana... mutta ei.

Tosi vanha, ärsyyntynyt miespuolinen bussikuski, kertoi että vain yksi aikuinen PER VAUNU saa matkustaa ilmaiseksi. Minua harmittaa aika paljon. Se oli noloa, että hän oli niin ärsyynytynt ja tämän lisäksi se on ollut tosi vaikea lähteä johonkin vauvojen kanssa, ja sitten kun lähdin, joudin maksamaan busissa. Ystäväni ystävällisesti maksoi oman matkan takaisin keskustasta.

1