Arkipäivä
Finnish

Arkipäivä

by

daily life

Tänään kotiapu kävi ensimmäisen kerran. Kun syntyy kaksoset, saa lain mukaan kotiavun. Kuopiossa saadaan noin 6 tuntia per viikkoa. Huomasin, että minun suomen kieleni on jo vähän ruostanut kun piti puhua suomea kotiapulaisen kanssa. Hänhän ymmärsi minua hyvin, mutta pari kertaa huomasin, etten heti ymmärtänyt mitä hän sanoi minulle.

Viime kaksi kuukautta olen käyttänyt suomea vain tosi satunaisesti, koska minun vanhempeni ovat olleet käymässä tässä ja olemme käyttäneet pääosin englantia kotona. Tällä hetkella molemmat vauvat nukkuvat päiväunia. Minulla on tosi onnistunut fiilis koska olen saanut molemmat nukumaan samaan aikaan tänään. He nukuvat vielä tosi lyheitä päiväunia. Joskus tunti tai kaksi mutta harvoin kolme tai neljä tuntia (sekä päivällä että yön aikana).

Nyt meillä on puolisoni kanssa vuorojärjestelmä. Hän hoitaa vauvat klo 9-3 välillä ja minä hoidan klo 3 lähtien. Tämä on tosi toimiva järjestelmä koska molemmat saavat vähintaan 6 tuntia unta. Mutta se tarkoittaa sitä, että pitää hoitaa kaksi vauvaa samaan aikaan yli 6 tuntia putkeen. Itse asiassa usein hoidan kolmesta ihan puolen päivään asti yksin molemmat ja silloin ystävä tai kotiapu saapuu. Olisi tosi tärkeä, että vauvat nukkuvat aina samanaikaisesti niin että saadaan joskus tauko, mutta valitettavasti heillä ei ole vielä tarkkaa ruutiinia ja he nukkuvat silloin kun heitä väsyttää.

1