Päiväkirja
Finnish

Päiväkirja

by

daily life

Tänään kolme äitiyspakkausta saapui! Oli hauska kun kävin kaupassa hakemassa nämä, koska en tajunnut, että ne ovat niin isoja! Otin alussa vain yhden kunnes tajusin, että on kaksi lisää (ja kaikki kolme ei siis mahdu yhteen laatikkoon).

Avasin yhden kun tulin kotiin ja katsoin innolla kaikki tavarat. Vaatteet näyttävät olevan todella hyviä laatuisia.

On kivaa, että kevät pikkuhiljaa tulee ja on valoisempaa koko ajan. Uutisessa tänä iltana meterologi sanoi, että nyt kevät on kaksi viikkoa myöhässä, eli ilmeisesti kevät on yleensä lämpimämpi kuin tänä vuonna. Mutta ainakin ruokarekat (food trucks?) ja pienet kahvilat ovat taas torilla. Työkaverit puhuvat jo siitä, että heidän pitäisi hommata kunnonilmastointi ennen kesää. Viime kesä oli ilmeisesti niin lämmin, että monet eivät pärjänneet kotona kesän aikana ilman ilmastointia.

Ja tänään tuli myös äänestyspakkaus Australiasta. Parin viikon kuluttua on vaalit Australiassa. Kun luin äänestyspakkauksen ohjeet, tajusin, että jonkin todistajan pitää allekirjoittaa minun äänestyslippu, mutta virallisen todistajan täytyy olla Australialainen kansalainen. Ei taida löytää sopivaa henkilöä täältä, mutta ilmeisesti jos ei löydä, saa kirjoittaa erikseen kirje ja selittää miksi lomaketta ei ole allekirjoitettu. Usein äänestyspakkaus on tullut myöhässä mutta tällä hetkellä kirje tuli prioity-kirjeenä ja ehdin hyvin täyttämään sen ennen virallista vaalipäivää.

2